KVK aihepiirrettäin

Ihmisoikeudet ja demokratiakasvatus

Ihmisoikeudet kuuluvat jokaiselle pelkän ih­mi­syy­den takia. Ihmisoikeuksia ei voi riistää ke­nel­täkään pois ja kaikilla pitäisi periaatteessa olla samat oikeudet kaikkialla maailmassa. Ih­mis­oikeuksilla tarkoitetaan lähinnä niitä oikeuksia, jotka on turvattu kansainvälisissä ih­mis­oi­ke­us­so­pi­muk­sis­sa. Ih­mis­oi­ke­us­so­pi­muk­set ovat valtioiden välisiä oikeudellisesti velvoittavia sopimuksia. Niissä sopimusvaltiot si­tou­tu­vat turvaamaan tietyt oikeudet omille kansalaisilleen ja myös muille alueellaan oleville ihmisille.

Yleensä ihmisoikeuksien lähtökohtana on pi­detty ihmisen moraalista luonnetta. Monet oikeudet, kuten ihmisarvon mukainen oi­keu­den­käyn­ti tai oi­ke­us osallistua maansa hallintoon, liittyvät läheisesti sosiaaliseen ympäristöön, ja ilman tätä yhteyttä ih­mis­oikeuksissa ei olisi mitään järkeä. Ihmisoikeuksia ei siis voi erottaa sosiaalisesta tai poliittisesta ym­pä­ristöstä. Ihmisoikeuksien omi­nai­suuk­sia ovat uni­versaalisuus, luovuttamattomuus ja pe­rus­ta­van­laa­tui­suus. Jotta oikeudet voisivat toteutua, niiden kään­töpuolena on valtion vel­vollisuus kunnioittaa yksilön ih­mis­oikeuksia sekä turvata ja täyttää yksilön oi­keudet.

Tasa-arvo- ja koulutuskasvatus

Tasa-arvokasvatuksen tavoitteena on ta­sa­vertaisuuden ja oikeudenmukaisuuden to­teu­tu­mi­nen. Tasa-arvokasvatuksessa käsitellään mm. su­ku­puo­leen, etniseen alkuperään, rotuun, us­kon­toon, ikään ja vammaisuuteen liittyviä syr­jin­tä­kysymyksiä sekä monimuotoiseen yhteiskuntaan liittyviä vuo­ro­vai­ku­tus­suhteita ja valtarakenteita. Tasa-arvo on yksi keskeinen ihmisoikeuskysymys. Tunnetuimpia kan­sain­välisiä ihmisoikeuksia ajavia järjestöjä ovat Amnesty International (perustettu 1961) ja Human Rights Watch (perustettu 1978). Ih­mis­oikeuksia ajavien jär­jes­tö­jen tavoitteena on maailma, jossa YK:n ih­mis­oikeusjulistukseen si­säl­tyvät oi­keu­det ja vapaudet toteutuvat kaikille.

Suomessa tasa-arvo- ja ihmisoikeuskasvatusta ovat tehneet naisten ja erilaisten vähemmistöjen, kuten homoseksuaalien ja vammaisten järjestöt. Etnisiin vähemmistöihin liittyvä tasa-arvokasvatus on vasta aluillaan. Järjestöt ovat työskennelleet rasismia vastaan pääasiassa suvaitsevaisuus- ja kult­tuu­ri­kasvatuksella. Tasa-arvokasvatuksessa tiedon levittäminen on vain ensimmäinen askel. Jotta kasvatuksessa saavutettaisiin sille asetettuja tavoitteita, tiedon tulee lisätä ihmisten ymmärrystä ja edistää hyviä, ei syrjiviä, käytäntöjä.

Sukupuoleen sidottu epätasa-arvo alkaa ai­kai­sin ja pitää huolestuttavan usein naiset huo­nom­mas­sa asemassa koko heidän ikänsä. Joissakin maissa tyttölapset selviävät huonommin kuin pojat, koska vanhemmat suorastaan diskriminoivat tyttöjä. Naisten oikeudet ovat olleet tasa-arvosta pu­hut­taessa ykkössijalla. Länsi-Eurooppaa ja Pohjois-Amerikkaa ajateltaessa voidaan olettaa, että naisten asema on tärkein tasa-arvon kysymys myös miehille. Etnisten ja seksuaalivähemmistöjen oikeudet ovat vai­ke­am­min saavutettavissa.

Naistutkimus on edistänyt merkittävästi sukupuolten tasa-arvoa. Su­kupuolten tasa-arvossa Suomi on ollut maailman edistyneimpiä maita, mutta esimerkiksi et­ni­siin vähemmistöihin kohdistuvissa asenteissa on vielä paljon tekemistä. Tasa-arvokysymyksissä on muistettava kunnioittaa uskonnollisia ja kulttuurisia erikoispiirteitä. Koulutus antaa mahdollisuuden ottaa oma elämä hallintaan ja tehdä oikeaan informaatioon pohjautuvia päätöksiä.

Suomen Liikunta ja Urheilu on tehnyt pitkäjänteistä tasa-ar­vo­kasvatusta liikunnan saralla jo pitkään. Tuloksina voidaan mainita mm. Lupa välittää, Lupa puuttua -ohjekirjanen sekä kerran vuodessa jaettava Vuoden Piikkarit -palkinto. LiiKe ry on puolestaan tuonut tyttöjen ja poikien joukkueita osallistumaan nuorisojalkapalloturnaus Helsinki Cupiin.

Kulttuuri- ja kehityskasvatus

Kulttuurikasvatuksen päämääränä on tu­tus­tut­taa ihmisiä toisenlaisiin kulttuureihin, mutta toisaalta tehdä heidät myös tietoisemmaksi omasta kult­tuu­ris­taan. Peruslähtökohtana on ajatus, jossa ihmisen ollessa vuorovaikutuksessa toisen kulttuurin edus­ta­jan kanssa, ennakkoluulot vähenevät ja aja­tus­maa­ilma rakentuu moniarvoisemmaksi. Yh­des­sä muiden osa-alueiden kanssa kult­tuu­ri­kasvatus lisää su­vait­sevuutta.

Kokemuksellinen oppiminen on hyvä tapa tuoda kulttuurikasvatusta esille. Ideoita ja kokemuksellista oppimista hyödynnetään esimerkiksi FiMussa (Finnish Multicultural Sports Federation), jossa pyritään edistämään monipuolista ja tasa-arvoista liikuntaa. Toiminta on keskittynyt pääsääntöisesti aikuisiin, mutta sitä on tarkoitus laajentaa koskemaan myös lapsia ja nuoria.

Erilaiset vapaaehtoisohjelmat, joissa sekä suo­malaisia vapaaehtoisia lähetetään ulkomaille että vapaaehtoisia toimijoita otetaan vastaan Suo­meen, on yksi malli kulttuurivaihdosta. Tar­koi­tuk­se­na on, että ulkomaille lähtevät jakavat ko­ke­muk­sensa ja oppimansa taidot ympäristöön. Ulkomailta tulevat opettavat Suomessa kulttuurisesta mo­ni­muo­toi­suu­des­ta. Suomessa on monia kan­sa­lais­järjestöjä, jotka lähettävät vapaaehtoisia eri puolille maailmaa, eripituisiksi ajanjaksoiksi ja hyvin erilaisiin tehtäviin. Esimerkiksi UFF:n ohjelmassa vapaaehtoinen siirtyy muutaman kuukauden koulutuksen jälkeen töihin valittuun kohdemaahan kuten in­ti­alai­seen kouluun opettajaksi. Vapaaehtoistyöntekijöitä on matkustanut liikuntajärjestöjen kehitysmaissa toteutettaviin hank­kei­siin tutustumaan ja toimimaan liikuntakasvatuksen edistäjinä ja liikunnan merkityksen sanansaattajina. Näin on tapahtunut mm. Etelä-Afrikassa SCORE-liikuntaohjelman ja Tansaniassa LiiKe ry:n Koulutusta Liikunnalla -hankkeessa.

Vuodesta 2004 LiiKe ry on ollut mukana Kepan ETVO-ohjelmassa tan­sanialaisen yhteistyökumppanin Sports Development Aid Mtwara (SDA):n kanssa. Ohjelman puitteissa suomalaiset vapaaehtoiset ovat lähteneet opettamaan liikuntaa tansanialaisiin peruskouluihin.

Kummitoiminta on yksi tapa tehdä kulttuurivaihtoa. Suomessa toimii monia kummitoimintaa harjoittavia kansalaisjärjestöjä. Esimerkiksi World Visionilla ja Plan Suomi Säätiöllä on hankkeita useissa eri maissa. Kummiksi voi ryhtyä kuka tahansa yksityishenkilö, seura, yritys tai koulu. Kummi sitoutuu toimimaan järjestön sääntöjen mukaisesti. Se yleensä sisältää kuukausittaisen tukimaksun, jonka avulla kehitetään kummilapsen kasvuympäristöä. Vastineeksi kummi saa tietoa kirjeen, vuosiraportin, valokuvien tai piirrosten muodossa. Kummiksi ryhtyminen on yleensä pitkäaikainen sitoumus ja se antaa molemmille osapuolille paljon uutta sisältöä ja tietoa toisen maan kulttuurista. Kummius vähentää ennakkoluuloa erilaisuutta kohtaan ja lisää vuorovaikutusta eri lähtökohdista olevien ihmisten välille.

Suomalainen LiiKe ry on käynnistänyt Liikuntaystävä-kampanjan ke­hi­tys­maiden lasten saattamiseksi takaisin koulunpenkille. Ideana on tarjota suomalaisille oppilaitoksille, yhdistyksille, järjestöille, yrityksille ja yksityisille henkilöille mahdollisuus saada oma “liikuntaystävä” eli paikallinen yhteistyökumppani. Kyseessä on tansanialainen peruskoulu, jota tuetaan mm. liikuntapaikkojen kunnostamisella ja kouluympäristön viihtyvyyden lisäämisellä. Tämä edesauttaa kehitysmaiden mahdollisuuksia liikunnan riemun lisäämisessä ja sitä kautta tasa-arvon sekä terveyden edistämisessä. Liikunnan lisäämisellä tansanialaisissa kouluissa on ollut myös vaikutusta koulunkäynnin aktiivisuuteen ja koulumenestykseen.

Kestävä kehitys ja ympäristökasvatus

Tehokkaan kehityksen tulee olla ympäristö- ja ihmiskeskeinen. Ympäristökehitys edellyttää nykyisen sukupolven katsovan pitkälle eteenpäin tehden ratkaisuja jotka täyttävät nykyiset tarpeet ilman kompromisseja, mutta myös antavat tuleville sukupolville mahdollisuuden elää luonnosta nauttien. Kestävä kehitys vaatii yksilöiden panostusta katsoa asioita avarakatseisesti, kokonaisvaltaisesti ja kantaen vastuuta omista valinnoista, pyrkimyksenä tukea ja taata kaikille kasvavat mahdollisuudet ja olosuhteet elää täyteläinen ja pitkä hyvä elämä. Ympäristökasvatusta tulisi antaa mm. koulujen liikuntatunneilla sekä urheilu- ja liikuntatapahtumissa.

Ympäristökasvatuksen merkitys tulee kas­va­maan jatkuvasti, se on tärkeää kehittyneissä maissa ja myös kehitysmaissa. Ym­pä­ris­tö­tie­toi­suu­den ke­hit­tyminen on tärkeää, jotta kulutuksen ja erilaisten valintojen vaikutukset ympäristön tilaan ym­mär­ret­täisiin. On tärkeää että ym­pä­ris­tö­kas­va­tus­ta an­net­tai­siin kouluissa ja myös perheen sisällä, jotta ympäristönsuojelu tulisi tavallaan it­ses­tään­sel­vyy­deksi jo lapsesta lähtien.

Ympäristökasvatuksen tavoitteena on kas­vat­taa ympäristövastuullisia kansalaisia. Läh­tö­koh­ta­na on tällöin henkilökohtainen kiinnostus ym­pä­ris­tö­asioihin. Yksittäisen ihmisen tulee nähdä oman toi­minnan yhteys laajempiin ympäristöongelmiin, mikä edellyttää perustietoa ekologiasta. Tietämys maa­il­man luonnon- ja ravintovaroista sekä ihmisen si­joit­tu­misesta luontoon eri historian vaiheissa kuuluvat myös ympäristökasvatukseen.

Ympäristövastuullinen liikuntakulttuuri tarkoittaa ympäristöasioiden huomioimista liikunnan koko toimikentällä. Ympäristön kuormitusta tulisi siis vähentää niin liikuntapaikkojen suunnittelussa, liikennejärjestelyissä, ur­hei­lu­va­rus­tei­den valmistuksessa kuin urheilutapahtumissakin. Pelkkä luonnon kulumisen ja roskaantumisen estäminen ei riitä. Ympäristövastuullinen liikunta- ja ur­hei­lu­toiminta on ekologisesti, sosiaalisesti, kulttuurisesti ja taloudellisesti kestävää, ja toteuttaa kestävän kehityksen periaatteita myös yhteiskunnan kehittämisessä.

Viestintä- ja mediakasvatus

Viestintäkasvatus kuuluu peruskoulun ope­tus­suunnitelmaan. Viestintäkasvatuksen alakäsitteitä ovat mediakasvatus ja ilmaisukasvatus. Keskeisenä ajatuksena on ohjata ihmisiä ymmärtämään vies­tin­nän lainalaisuuksia. Kansainvälisyyskasvatuksen haas­teeksi muodostuu, miten kasvattaa aktiivisia, tiedostavia ja kriittisiä informaation vastaanottajia. Toisaalta heistä pitää tulla osaavia, ja tiedonhaluisia viestijöitä. Mediakasvatus on osa viestintää. Media ymmärretään vaikuttamisen välineenä ja siihen kat­sotaan liittyvän arvovalintoja, jotka voivat olla nä­ky­viä tai piileviä. Mediakasvatuksessa opetellaan tark­kai­le­maan, millaista maailmaa viestiminen tuottaa.

Suomen Liikunta ja Urheilu on julkaissut ‘Hyvän Seuran vies­tin­tä­oppaan’ 2004. Julkaisun tekoon ovat osallistuneet urheilu- ja mediamaailmassa työskenteleviä asiantuntijoita, joiden työllä on saatu aikaan mediaopas va­paa­ehtoistyöllä pyörivien urheiluseurojen käyttöön. Opas tarjoaa perustietoja median kanssa toimimisesta sekä seuraavia ohjeita: Tiedottamisen pelisäännöt, mediakenttä, en­na­kointi tiedottamisessa, työkaluja hyvän seuratiedotteen laatimiseen, miten luo­daan onnistunut tiedotustilaisuus, sähköinen viestintä, www-sivut ja sähköposti.

Kehitysyhteistyössä voidaan viestintää käyt­tää apuna tiedottamiseen, mielenkiinnon he­rät­tä­mi­seen ja ajankohtaisen tiedon välittämiseen. Usein tiedotus on keskittynyt kehitysmaan ongelmiin, minkä johdosta kuva kehitysmaiden tilanteesta on muo­dos­tu­nut liian yksipuoliseksi. Joukkoviestimillä on myös merkittävä osuus maahanmuuttajista ja pakolaisista saatavaan kuvaan. Tiedotusvälineillä on siten suuri valta ja vastuu etnisissä kysymyksissä.

Viestintäkasvatuksen merkityksen oletetaan tulevaisuudessa en­ti­ses­tään kasvavan. Esimerkiksi suurten urheilukilpailujen nettisivujen käyttö on lisääntynyt vuosi vuodelta; olympialaisten ja jalkapallon MM-kisojen sivujen lataukset ovat joka kerta olleet maailmanennätysluokkaa.

Uudenlainen informaatioyhteiskunta asettaa erilaisia mahdollisuuksia ja haasteita. Viestintäkasvatuksella on paikkansa kansainvälisyyskasvatuksessa olennaisena osana riippumatta siitä, mihin osa-alueeseen muuten keskitytään.

Rauha- ja turvallisuuskasvatus

Rauhankasvatuksen tulisi pyrkiä kaikin keinoin rakentamaan rau­han­kulttuuria. Rauhankasvatuksen periaatteita ovat maailmanrauhan vahvistaminen, ristiriitojen väkivallaton ratkaiseminen, konfliktien ehkäiseminen ja rau­han­kulttuurin perustan vahvistaminen. Painopiste on siirtynyt vähitellen sodan syiden tutkimisesta ja sodan puhkeamisen estämisestä rakenteellisen väkivallan ja konfliktien tutkimiseen. Rasismi, ympäristötuhot, rikollisuus, etniset ja us­kon­nol­li­set konfliktit sekä väkivalta yksityiselämässä ovat nykyään myös rau­han­kas­va­tuk­sen kiinnostuksenkohteita. Turvallisuuskasvatus on pitkälti samansisältöistä kuin rauhankasvatus. Siihen ei kuitenkaan liitetä poliittisia rasitteita. Laajasti ajatellen turvallisuudella tarkoitetaan sitä, että ihmiset ja yhteisöt elävät vapaina, rauhassa ja turvallisesti. He voivat osallistua omaan hallintoonsa, nauttivat perusoikeuksien suojasta sekä pystyvät tyydyttämään perustarpeensa.

Yhdistyneiden Kansakuntien (YK) jul­kai­se­massa Sport for Development and Peace, eli Liikunnan Kehitys- ja Rauhantyöoppaassa pyritään liikunnan avulla ja keinoin YK:n vuo­si­tu­hat­tavoitteisiin. Yhtenä osa-alueena tässä on kump­panuuden ja rauhan edistäminen. Esimerkkinä toimii LiiKe ry:n Lii­kun­ta­ystävä-kampanja, jonka kohteena ovat Tansanian Mtwaran läänin 538 peruskoulua. Koulujen oppilaiden liikuntamahdollisuuksia tullaan kehittämään vuosien 2003 – 2007 aikana ra­ken­ta­mal­la pelikenttiä, asen­ta­mal­la jalkapallomaaleja ja netball -koripylväitä. Hankkeessa koulutetaan opettajia, jotta he voivat viedä liikuntakasvatusta eteenpäin ja antaa nuorille perusvalmiudet ohjata liikuntaa. Motivointi ja tie­dot­taminen liikunnan tar­peel­li­suu­des­ta ovat keskeisiä asioita. Liikunta toimii myös välillisenä keinona rakentaa yhteistyötä eri kylien, heimojen ja sosiaaliluokkien välillä.

Right to Play on kansainvälinen kansalaisjärjestö, joka toimii muun muassa Afrikassa pakolaisleireillä tarjoten leirissä asuville lapsille ja aikuisille fyysistä ja henkistä kuntoutusta liikunnan muodossa. Right to Play on menestyksekkäästi käyttänyt liikuntaa lapsisotilaiden kuntoutuksessa. Pe­laa­minen ja leikkiminen yhdessä muiden saman kohtalon kokeneiden lasten kanssa, samalla kun turvallinen ja kannustava aikuinen on läsnä, ovat merkittäviä asioita. Leikin ja pelaamisen kautta lapselle annetaan oikeus olla lapsi. Vaikeissa tilanteissa lapsen identiteetti on kadoksissa ja luottamus muihin ihmisiin on olematonta. Lasten maailmassa traumaattisille kokemuksille ei ole keinoja antaa sanoja tai nimiä, joten leikki voi auttaa alkuun käsiteltäessä vaikeita asioita. Paha olo, pelko, viha, suru, yksinäisyys, huono itsetunto, vuorovaikutustaitojen puute ja monet muut tunteet sekä tavat toimia muiden kanssa opetellaan pelien ja leikkien avulla.

Terveys- ja liikuntakasvatus

Terveyskasvatuksen keskeisinä osina ovat ter­ve­ys­tieteellisen tiedon ohella kasvatus- ja vies­tin­tä­tieteiden sekä yhteiskuntatieteiden välittämät tiedot ja valmiudet. Ter­ve­ys­kasvatus on kokonaisvaltaista ihmisen hyvinvointiin liittyvää kasvatusta. Ter­ve­ys­kasvatuksen keskeisenä tehtävänä on en­nal­ta­ehkäistä erilaisten sairauksien syntyä, pidentää elin­ikää sekä edistää ja ylläpitää korkeaa elämän­laatua fyysisen ja henkisen hyvinvoinnin kautta.

Terveyskasvatukseen kuuluu myös tie­dot­ta­mis­ta ja valistusta mm. tartunta- ja virustaudeilta suojautumisesta, terveellisestä ravinnosta, puhtaasta vedestä, hygieniasta ja päihteiden kuten tupakan, alkoholin ja huumeiden vaaroista. Tämä on laaja ja vaativa kenttä. Työn tekemiseen tarvitaan mittava joukko eri alojen asiantuntijoita. Yhteistyö ja tie­don­jakaminen ovat oleellisen tärkeitä. Näin viedään perustietoa eri aiheista eteenpäin, vaikka se ei kuuluisi omaan ammattialueeseen. Esimerkiksi lii­kunnan ammattilainen voi kertoa puhtaan veden tärkeydestä tai tupakan terveysriskeistä.

Kehitysyhteistyössä liikunta tarjoaa erinomaisen tilaisuuden yhdessä toimimiseen ja uusiin ihmiskontakteihin. Liikunta tarjoaa myös ainutlaatuisen tilaisuuden pohtia oikeaa ja väärää, itsekkyyttä ja sääntöjen noudattamista. Liikunta toiminnallisena ja vuorovaikutukseen perustuvana ilmiönä tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden myös kognitiivisen oppimisen tukemiseen ja monikulttuurisen suvaitsevaisuuden lisäämiseen. Liikunta voi olla ainoita harrastusmahdollisuuksia, joita lapsilla tai nuorilla on elämässään. Täten liikunnan rooli muodostuu erittäin tärkeäksi. Lapset ja nuoret pääsevät liikunnan kautta purkamaan energiaansa ja toteuttamaan leikkisää sekä luovaa puolta itsestään, toisten kanssa yhdessä toimien.

Meillä Suomessa terveys- ja liikuntakasvatus kuuluvat normaalina osana lasten ja nuorten elämää. Lastentarha ja peruskoulu ovat ottaneet nämä ope­tus­suunnitelmiinsa. Liikuntaa on tosin kouluissa vähennetty viimeisten vuosien aikana. Tämä on huolestuttava suuntaus, sillä samalla elämäntyylimme on muuttunut passiivisemmaksi. Monet niin sanotut elintasosairaudet ovat ehkäistävissä terveellisillä elä­män­tavoilla ja säännöllisellä liikunnalla. Sydän- ja verisuonitaudit ja diabetes eivät ole ainoastaan länsimaiden kasvava ongelma. Elintasosairaudet ovat lisääntyneet myös kehitysmaissa, joissa on ta­pahtunut ruokavalion muutos ja länsimaisen elä­män­tavan omaksuminen.

Sairauksien synnyn ehkäiseminen liikuntaa tukemalla tulee kan­san­ta­lou­del­li­ses­ti huomattavasti halvemmaksi kuin sairauksien aiheuttama ter­vey­den­huoltokulujen jyrkkä nousu puhumattakaan niistä vaikutuksista, joita yksilön elämänlaadun ja tuot­tavuuden kannalta saavutetaan. Terve ja hy­vä­kuntoinen ihminen sietää paremmin stressiä. Fyysinen sekä henkinen jaksaminen ovat liikuntaa harrastavalla paremmat kuin liikuntaa har­ras­tamattomalla. Liikunta myös aktivoi ihmisen tar­kistamaan muita elintapojaan kuten ra­vin­to­tottumuksia sekä alkoholin ja tupakan käyttöä. Stressi vaikuttaa myös unen laatuun. Tällöin voi esiintyä unettomuutta ja häiriintynyttä unirytmiä. Liikunta auttaa kehoa ja mieltä rentoutumaan.

Terveys- ja liikuntakasvatus on tärkeää kaikille ikäryhmille koko elä­män ajan, kun vain muistaa ottaa huomioon eri kehitysvaiheet ja myöhemmin iän tuomat rajoitteet ja vaatimukset. Elintason kohoamiseen ja ympäristön muutoksiin liittyvät sairaudet, kuten diabetes, sepelvaltimotauti, korkea verenpaine, syöpä, stressi, ja masennus ovat globaalisti kasvava ongelma. WHO arvioi että näistä johtuvat kuolemantapaukset tulevat nousemaan jyrkästi vuoteen 2020 mennessä. Näiden sairauksien ja ylipainon ehkäisemisessä liikunta on erittäin tehokas väline.

Maahanmuuttajat ja suvaitsevaisuus

YK:n alaisen pakolaisjärjestön UNHCR:n mukaan vuonna 2004 maailmassa oli pakolaisia ja turvapaikanhakijoita 17 miljoonaa. Pakolainen on henkilö, joka on joutunut jättämään kotinsa ja kotimaansa

siksi, että hänellä on perusteltu syy pelätä joutuvansa vainotuksi. Pa­ko­lais­ta vainotaan hänen rotunsa, kansallisuutensa, us­kon­tonsa, yhteiskuntaryhmänsä tai poliittisen mie­li­pi­teen­sä perusteella. Pakolainen on siis henkilö, jolle on myönnetty turvapaikka pakolaisten oikeusasemaa koskevan yleissopimuksen perusteella tai hän on saanut oleskeluluvan humanitaaristen syiden takia.

Maahanmuuttajat koetaan usein uhkaksi monesta eri näkökulmista. Usein ajatellaan, että maahanmuuttajat käyttävät hyväksi so­si­aa­li­tur­va­järjestelmää ja monet pakolaiset koetaan puhtaasti elintasopakolaisiksi. Elintasopakolaisuudella tarkoitetaan tilannetta, jossa ihminen hakee turvapaikkaa toisesta maasta vain sosiaalisen asemansa parantamiseksi. Maahanmuuttajat voidaan myös kokea työpaikkojen “varastajina” tai kansanryhmänä, joka harjoittaa ammattinaan pelkästään rikollisuutta. Yleensä ennakkoluulot etnisiä ryhmiä tai erinäköisiä ihmisiä kohtaan johtuvat tietämättömyydestä, tuntemattoman pelosta tai heikosta itsetunnosta. Vaikka lain mukaan rotuerottelu on kielletty nykyään jokaisessa läntisessä maassa, niin käytännössä vähemmistöjen ja maahanmuuttajien oikeuksia loukataan jatkuvasti.

Suvaitsevaisuuskasvatusta tulisi järjestää lapsille koulussa ala-as­teelta lähtien. Koulutus olisi tärkeää myös vanhemmille, lapsille kuitenkin ehdotonta, jotta nuorista kasvaisi laajemmat näköalat omaava sukupolvi. Kasvatus on suvaitsemattomuuden tehokkain ehkäisykeino. Su­vait­se­vai­suus­kas­va­tuk­sen ensi askel on opettaa ihmisille, mitkä ovat heidän yhteiset oikeutensa ja vapautensa. Näin niitä voidaan kunnioittaa ja samalla vahvistetaan halua suojella toisten oikeuksia ja vapauksia. Pitkällä aikavälillä hyvä keino ryhmien välisen kanssakäymisen lisäämiseksi ja vähemmistöjen arkipäiväisen sorron estämiseksi on ennaltaehkäisevä toiminta. Epätoivottuihin asenteisiin tulee vaikuttaa ennen kuin ne pääsevät syntymään.

Kasvatusta tulisi tarkastella aina ensisijaisesti kasvatettavan näkökulmasta ja hänen elä­män­pii­ris­tään lähtien. Pitää pyrkiä luomaan kas­va­tettavalle mahdollisimman yhtenäinen ja ehjä kasvuympäristö. Tämä edellyttää kasvattajien välistä yhteistyötä ja kasvuympäristön erilaisten kulttuurien kohtaamista ja vuoropuhelua. Usein nuorten käyttäytymisessä ei ole kysymys pelkästään nuorten asenteista, vaan se pikemminkin heijastaa näkyvästi vanhempien jossain määrin piilotettuja asenteita. Myös koko yhteiskunnan ja kulttuurin arvot ja normit heijastuvat kansalaisten asenteissa ja käyttäytymisessä. Kasvatuksen teh­tä­vä­nä on purkaa myyttejä ja paljastaa todellisuutta. Asenteiden ja arvojen muuttamiseksi täytyy ensin tiedostaa, paljastaa ja kohdata omat kaavamaiset käsitykset. Tällöin on selvitettävä, mitä ennakkoluulot ja stereotypiat ovat, miten ne syntyvät ja mihin ne perustuvat. Työ vaatii pitkän prosessin joten on tärkeää muistaa, etteivät työn tulokset näy vä­lit­tö­mäs­ti. Yhteistoiminnan kautta ihmiset voivat yhdessä kasvaa ja oppia. Vastuu on niin vanhemmilla, opettajilla kuin viranomaisillakin.

Väestöjakauma Suomessa ja muualla Länsi-Euroopassa on huo­les­tut­tava eli vanhoja ihmisiä suhteessa nuoriin työikäisiin on tulevina vuosikymmeninä paljon. Kun tällä hetkellä neljä eurooppalaista työskentelee elättäen samalla yhden eläkeläisen, vuonna 2040 työssä käyviä on enää kaksi kutakin eläkkeellä olevaa kohti. On mahdollista, että tällaisessa tilanteessa joudumme ottamaan Suomeen lähialueilta satojatuhansia maahanmuuttajia työntekijöiksi. Jos näin käy, suvaitsevaisuus tulee olemaan tulevaisuudessa entistä merkittävämmässä asemassa. Joka tapauksessa voidaan hyvin olettaa, että siirtolaisuus Euroopassa jatkuu ja Suomeenkin saapuu lisää ulkomaalaisia tulevina vuosikymmeninä. Suvaitsevaisuus on ehdoton edellytys sille, että vähemmistöt pystytään integroimaan tiiviisti yhteiskuntaan ja yhteiskuntarauha eri väestöryhmien kesken pystytään saavuttamaan.

Uuden työvoiman saaminen ei kuitenkaan ole maahanmuuton ainoa merkitys. Monikulttuurisuutta tarvitaan rikastamaan yhteiskuntaa ja kulttuuria. Liian yhdenmukaisessa kulttuurissa luovuus kärsii ja se taas vaikuttaa osaltaan kyseisen kulttuurin omaavan maan kansainväliseen kilpailukykyyn. Mo­ni­kult­tuurinen ja suvaitsevainen yhteiskunta houkuttelee muista kulttuureista tulevia eri alojen osaajia. Suvaitsevaisuus onkin monikulttuuristuvan yhteiskunnan tär­keim­piä arvoja. Ilman suvaitsevaisuutta Suomi ei voi houkutella maahanmuuttajia.