Maahanmuuttajat ja suvaitsevaisuus

YK:n alaisen pakolaisjärjestön UNHCR:n mukaan vuonna 2004 maailmassa oli pakolaisia ja turvapaikanhakijoita 17 miljoonaa. Pakolainen on henkilö, joka on joutunut jättämään kotinsa ja kotimaansa

siksi, että hänellä on perusteltu syy pelätä joutuvansa vainotuksi. Pa­ko­lais­ta vainotaan hänen rotunsa, kansallisuutensa, us­kon­tonsa, yhteiskuntaryhmänsä tai poliittisen mie­li­pi­teen­sä perusteella. Pakolainen on siis henkilö, jolle on myönnetty turvapaikka pakolaisten oikeusasemaa koskevan yleissopimuksen perusteella tai hän on saanut oleskeluluvan humanitaaristen syiden takia.

Maahanmuuttajat koetaan usein uhkaksi monesta eri näkökulmista. Usein ajatellaan, että maahanmuuttajat käyttävät hyväksi so­si­aa­li­tur­va­järjestelmää ja monet pakolaiset koetaan puhtaasti elintasopakolaisiksi. Elintasopakolaisuudella tarkoitetaan tilannetta, jossa ihminen hakee turvapaikkaa toisesta maasta vain sosiaalisen asemansa parantamiseksi. Maahanmuuttajat voidaan myös kokea työpaikkojen "varastajina" tai kansanryhmänä, joka harjoittaa ammattinaan pelkästään rikollisuutta. Yleensä ennakkoluulot etnisiä ryhmiä tai erinäköisiä ihmisiä kohtaan johtuvat tietämättömyydestä, tuntemattoman pelosta tai heikosta itsetunnosta. Vaikka lain mukaan rotuerottelu on kielletty nykyään jokaisessa läntisessä maassa, niin käytännössä vähemmistöjen ja maahanmuuttajien oikeuksia loukataan jatkuvasti.

Suvaitsevaisuuskasvatusta tulisi järjestää lapsille koulussa ala-as­teelta lähtien. Koulutus olisi tärkeää myös vanhemmille, lapsille kuitenkin ehdotonta, jotta nuorista kasvaisi laajemmat näköalat omaava sukupolvi. Kasvatus on suvaitsemattomuuden tehokkain ehkäisykeino. Su­vait­se­vai­suus­kas­va­tuk­sen ensi askel on opettaa ihmisille, mitkä ovat heidän yhteiset oikeutensa ja vapautensa. Näin niitä voidaan kunnioittaa ja samalla vahvistetaan halua suojella toisten oikeuksia ja vapauksia. Pitkällä aikavälillä hyvä keino ryhmien välisen kanssakäymisen lisäämiseksi ja vähemmistöjen arkipäiväisen sorron estämiseksi on ennaltaehkäisevä toiminta. Epätoivottuihin asenteisiin tulee vaikuttaa ennen kuin ne pääsevät syntymään.

Kasvatusta tulisi tarkastella aina ensisijaisesti kasvatettavan näkökulmasta ja hänen elä­män­pii­ris­tään lähtien. Pitää pyrkiä luomaan kas­va­tettavalle mahdollisimman yhtenäinen ja ehjä kasvuympäristö. Tämä edellyttää kasvattajien välistä yhteistyötä ja kasvuympäristön erilaisten kulttuurien kohtaamista ja vuoropuhelua. Usein nuorten käyttäytymisessä ei ole kysymys pelkästään nuorten asenteista, vaan se pikemminkin heijastaa näkyvästi vanhempien jossain määrin piilotettuja asenteita. Myös koko yhteiskunnan ja kulttuurin arvot ja normit heijastuvat kansalaisten asenteissa ja käyttäytymisessä. Kasvatuksen teh­tä­vä­nä on purkaa myyttejä ja paljastaa todellisuutta. Asenteiden ja arvojen muuttamiseksi täytyy ensin tiedostaa, paljastaa ja kohdata omat kaavamaiset käsitykset. Tällöin on selvitettävä, mitä ennakkoluulot ja stereotypiat ovat, miten ne syntyvät ja mihin ne perustuvat. Työ vaatii pitkän prosessin joten on tärkeää muistaa, etteivät työn tulokset näy vä­lit­tö­mäs­ti. Yhteistoiminnan kautta ihmiset voivat yhdessä kasvaa ja oppia. Vastuu on niin vanhemmilla, opettajilla kuin viranomaisillakin.

Väestöjakauma Suomessa ja muualla Länsi-Euroopassa on huo­les­tut­tava eli vanhoja ihmisiä suhteessa nuoriin työikäisiin on tulevina vuosikymmeninä paljon. Kun tällä hetkellä neljä eurooppalaista työskentelee elättäen samalla yhden eläkeläisen, vuonna 2040 työssä käyviä on enää kaksi kutakin eläkkeellä olevaa kohti. On mahdollista, että tällaisessa tilanteessa joudumme ottamaan Suomeen lähialueilta satojatuhansia maahanmuuttajia työntekijöiksi. Jos näin käy, suvaitsevaisuus tulee olemaan tulevaisuudessa entistä merkittävämmässä asemassa. Joka tapauksessa voidaan hyvin olettaa, että siirtolaisuus Euroopassa jatkuu ja Suomeenkin saapuu lisää ulkomaalaisia tulevina vuosikymmeninä. Suvaitsevaisuus on ehdoton edellytys sille, että vähemmistöt pystytään integroimaan tiiviisti yhteiskuntaan ja yhteiskuntarauha eri väestöryhmien kesken pystytään saavuttamaan.

Uuden työvoiman saaminen ei kuitenkaan ole maahanmuuton ainoa merkitys. Monikulttuurisuutta tarvitaan rikastamaan yhteiskuntaa ja kulttuuria. Liian yhdenmukaisessa kulttuurissa luovuus kärsii ja se taas vaikuttaa osaltaan kyseisen kulttuurin omaavan maan kansainväliseen kilpailukykyyn. Mo­ni­kult­tuurinen ja suvaitsevainen yhteiskunta houkuttelee muista kulttuureista tulevia eri alojen osaajia. Suvaitsevaisuus onkin monikulttuuristuvan yhteiskunnan tär­keim­piä arvoja. Ilman suvaitsevaisuutta Suomi ei voi houkutella maahanmuuttajia.