Vuosaaren Viikinkien futisvarusteita Tansaniaan
LiiKen toimistolla iloittiin eilenkin, kun FC Viikinkien kolmosdivarin jalkapallojoukkueen manageri Petteri Mäki vieraili SLU-talolla. Hän toi mukanaan käytettyjä jalkapallovarusteita tansanialaisille nuorille. LiiKe toimittaa varusteet perille kuluvana keväänä ja kesänä.
"Homma lähti Helsingin piirin sivuilta bongatusta uutisesta, joka sopivasti joulun alla osui silmääni. Tästä tuli idea herätellä kevyttä arvokeskustelua kakkosjoukkueemme nuorten miesten parissa ja lähteä kantamaan oma vaatimaton kortemme kekoon. Vastaanotto oli oikein positiivinen", kertoo manageri Mäki.
"Olisi kiva jos tämä saisi aikaan jonkin näköistä lumipalloefektiä ja muutkin seurat ja joukkueet lähtisivät innolla mukaan. Haastetta on heitetty seuran sisällä junnujoukkueiden suuntaan. Lisäksi haaste lähtee muille Kolmosen joukkueille, jotka varmasti pystyvät vastaavanlaisen keräyksen pienellä vaivalla järjestämään", jatkaa Mäki.
"Meillä on kuitenkin asiat aika hyvin täällä pohjolassa, kun lähdetään vertaamaan varusteita ja peliolosuhteita Tansanian vastaaviin. Tavoitteenamme on jatkossa osallistua jollain tavalla vastaavaan toimintaan vähintään kerran kaudessa" toteaa Mäki lopuksi.
Varusteet vastaanotti LiiKen toiminnanjohtaja Ari Koivu. LiiKe haluaa myös kiittää FC Viikinkien kakkosjoukkueen lisäksi seura-aktiivi Heidi Vekkeliä ja edustusjoukkueen huoltajaa Raimo Böökiä.
LiiKe vastaanottaa käytettyjä liikunta- ja urheiluvarusteita Suomen Liikunta ja Urheilun talolla osoitteessa Radiokatu 20, Länsi-Pasila. Mikäli toimistolla ei olla paikalla, voi varusteet jättää SLU-talon aulan vastaanottoon.
LiiKe ja tansanialaiset lapset kiittävät!


Pelipaitojen ja -verkkareiden luovutusta Nanhyangan ja Lukuledin kouluissa, Mtwaran läänissä