|
Kansainvälisyyskasvatusta antavat lukuisat kansalaisjärjestöt ja YK:n eri järjestöt. Lisäksi kansainvälisyyskasvatusta annetaan peruskouluissa ja eri urheilutapahtumissa. Kansalaisjärjestöjen saama julkinen tuki on usein riittämätön, joten ne joutuvat keräämään rahaa esimerkiksi erilaisten tempausten tai julkaisujen avulla. Esimerkkinä kansainvälisistä kansalaisjärjestöistä voidaan mainita Oxfam International ja liikunnan kehitysyhteistyötä tekevä Right to Play. Kansainvälisyyskasvatuksessa voidaan erottaa monia toisiinsa kietoutuneita osa-alueita:
|
Kansainvälisyyskasvatuksen kantavana voimana on kulttuurien monimuotoisuus ja yhteistyö. YK:n vuosituhattavoitteisiin pyritään eri keinoin ja esimerkiksi liikunta on osoittautunut yhdeksi tehokkaaksi keinoksi. Monissa maissa kuten Saksassa tai Ranskassa asuu moninkertainen määrä maahanmuuttajia Suomeen verrattuna. Esimerkiksi ranskalaisen jalkapalloilijan Zinedine Zidanen vanhemmat ovat alun perin kotoisin Algeriasta. Zidanen toiminta mm. UNDP:n hyväntahdonlähettiläänä on luonut suvaitsevaisuudelle lisäpohjaa kaikissa jalkapallon harrastamista tukevissa maissa. Right to Play -organisaation liikuntalähettiläät, kuten Wayne Gretzky ja Silken Laumann ovat vierailleet useissa kehitysmaissa kertomassa liikunnan ja demokratian sekä tasa-arvon merkityksestä.
Kehitysyhteistyön ja kansainvälisyyskasvatuksen ideana on yhteistyö ja kehitysmaiden auttaminen oman toimintansa ja kehityksen aloittamiseksi. Tarkoituksena ei siis ole tarjota valmiita ratkaisuja. Monet suomalaiset järjestöt tekevät koulutusta Suomen lisäksi myös maailmalla, kuten vammaisjärjestö FIDIDA, Fida International, UNIFEM ja Kirkon ulkomaanapu. Kaikkien järjestöjen avustustyön tavoitteet noudattavat YK:ssa sovittuja vuosituhattavoitteita. Näihin kuuluu ensisijaisesti äärimmäisen köyhyyden vähentäminen. Katastrofityössä Kirkon Ulkomaanapu ja paikalliset yhteistyökumppanit noudattavat kansainvälisiä humanitaarisen avun sääntöjä ja toimintaperiaatteita.
Paras keino tiedon lisäämiseen kehitysmaissa on tietysti peruskoulutukseen panostaminen. Tytöt tulisi saada opetuksen piiriin poikien lailla. YK:n vuosituhattavoitteisiin kuuluu peruskoulutuksen saaminen kaikille vuoteen 2015 mennessä. Kansainvälisyyskasvatus on yhtä lailla tärkeää myös nykyisissä jälkiteollisissa maissa. Opetuksen avulla saadaan avarakatseisia ja suvaitsevaisia nuoria. Tärkeää olisi myös, että lapset saisivat suvaitsevaisuuskasvatusta jo kotona vanhemmiltaan.