13.10.2007
Liikunnan Kehitysyhteistyö LiiKe ry palkitsee vuosittain yhden suomalaisen henkilön, järjestön tai yhteisön merkittävästä työstä liikunnan kehitysyhteistyön hyväksi. Vuonna 2007 palkinnon on saanut suomalainen lähetys- ja kehitysyhteistyöjärjestö Fida International.
Palkinnon perusteina on se, että Fida International on määrätietoisesti pyrkinyt monen vuoden ajan tukemaan liikuntaa vähäosaisimpien keskuudessa Sansibarilla sekä kouluttanut liikunnanohjaajia omissa nuorisokeskuksissaan Sansibarilla ja Pemballa Tansaniassa. Järjestö on lisäksi juuri julkaissut "Samalla vai eri kentällä?" -kansainvälisyyskasvatusmateriaalin, joka pohjautuu YK:n vuosituhattavoitteiden saavuttamiseen urheilun keinoin. ![]()
![]()
LiiKen puheenjohtaja Sari Essayah luovutti palkinnon Fidan edustajille Fidan 80-vuotisjuhlissa Helsingin Saalem-seurakunnassa 13.10.2007. (Kuvassa vasemmalta FIDA:n edustajat David Batenzi, Eero Horstia ja Arto Hämäläinen. Oikealla LiiKe:n edustajat Tor-Gunnar Lindborg sekä Sari Essayah.)
Aikaisempina vuosina Vuoden LiiKe -palkinnon ovat saaneet mm. Tasavallan Presidentti Tarja Halonen, Helsinki Cup, Suomen YK-liitto sekä Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASK.