![]() |
Amer Sports –yhtiön yhteiskuntavastuullisuus ulottuu Tansaniaan saakka. Vuoden 2008 Amer Sports –päivä pidettiin samanaikaisesti Tandahimban maakunnassa, Mtwaran läänissä sekä Singida Urban –maakunnassa. Kuluvan syksyn aikana pidetään Amer -liikuntapäivää yhteensä 1069 peruskoulussa kyseisissä lääneissä. ![]()
![]()
Suahilin kielellä AMER –nimen voi kääntää mukavalla tavalla. A tarkoittaa Afya eli terveys, M on Michezo eli urheilu. E taasen tulee sanasta Elimu eli koulutus ja viimeinen kirjain R on Rafiki eli ystävä. Namfua –stadionilla Singidassa pidettyyn Amer Sports –päivään oli varauduttu muun muassa maalaamalla kankaisiin kaikkien osallistuvien koulujen nimet sekä AMER –päivän merkitys.
Liikunta saa lapset kouluun ja liikuntavälineiden avulla koulunkäynti tulee vielä houkuttelevammaksi. Ilo ja riemu paistoivat lasten silmissä kun he säntillisessä parijonossa taivalsivat kouluiltaan kohti Namfua –stadionia aamuauringon jo paistaessa. Maakunnan johtohenkilöt oli kutsuttu kunniavieraiksi ja koululaiset lurittivat heille laulun jos toisenkin. Laulut käsittelivät liikunnan terveellisyyttä, ystävyyden merkitystä sekä yhtenä tärkeimmistä, HIV/AIDS:n vaaroja.
Liikuntapäivän aikana kuultiin lyhyitä puheita maakunnan johdolta, informaatiota terveydestä, puhtaan veden merkitykestä sekä reilusta pelistä. Keskellä päivää pidettiin koulujen välinen roskien keruukilpailu jonka voittaja Unyankindin koulu sai 20 paria jalkapallokenkiä ja Wilson -palloja. Kaikille osanottajakouluille jaettiin erilaisia palkintoja sekä Wilson –palloja.
Suurin osa päivästä käytettiin liikkumiseen ja pelaamiseen. Kaikki stadionilla olleet noin 300 oppilasta harrastivat mm. polttopalloa, jalkapalloa, lentopalloa ja netball –peliä. Trooppisen auringon alla pidetty päivä huipentui yhteiseen ruokailuun ja jalkapallo-otteluun opettajat vastaan Sinidanin koulun kuurot oppilaat.
Yksi mieleenpainuvimmista ja sykähdyttävimmistä stadionin tapahtumista oli kuurojen koulun esittämä Tansanian kansallislaulu, jossa kaikki oppilaat panivat itsensä likoon. Ei monikaan saanut juuri ääntä lähtemään itsestään mutta viittomakieli sekä kova yritys sai paatuneimmankin sydämen sykähtelemään silkasta ilosta. ![]()
![]()
Tandahimban maakunnassa Mtwaran läänissä pidettiin samaan aikaan vastaava tapahtuma. Mtwaran läänin koulut saivat viime vuonna kahdeksan erilaista Wilsonin palloa kukin ja tänä vuonna Tandahimban stadionilla nähtiin, mitä oppilaat olivat oppineet viime vuodesta. Tunnelma oli katossa tai oikeastaan taivaalla jo aamusta alkaen ja kaikesta huomasi, että tandahimbalaiset olivat käyttäneet Wilsonin palloja eri pallopeleissä. Myös tyttöjen taidot olivat kehittyneet ja stadionilla nähtiin huikaisevia pallokikkoja ja runsaasti kannustusta.
Liikunnan kehittäminen peruskouluissa on ollut askel oikeaan suuntaan Tansaniassa. Koulunkäyntiaktiivisuus on lisääntynyt ja oppimistulokset kehittyneet. Ala-asteilla on kuitenkin suuria vaikeuksia löytää budjetistaan tilaa edes yhdelle pallolle. Amer Sportsin ja Wilsonin avulla ollaan korjattu suuria puutteita kouliiikunnassa ja tulokset näkyvät. Michezo Oyeee!