![]() |
Vikkelät ja taitavat, 11-vuotiaat viikarit Mtwaran läänistä joutuivat alkusarjan otteluissa toteamaan suomalaisten poikien pituusylivoiman sekä osittain myös taktisen osaamisen. Vito jatkaa pelejään torstaina kaksi voittoa, yksi tasapeli ja kaksi tappiota takanaan. ![]()
![]()
Pikkunäppäryys ei tänä vuonna riittänyt Helsinki Cupissa, mutta peli-ilo on säilynyt koko ajan. Veikeäsilmäiset taitajat ovat ilahduttaneet yleisöä niin turnauksessa kuin sen ulkopuolellakin. Ottelusuman jälkeen vitolaiset tutustuvat mm. Korkeasaaren eläintarhaan ja tiedekeskus Heurekaan. Kotimaahansa Tansaniaan nuoret lahjakkuuudet palaavat tiistaina 15. heinäkuuta.