SDA toimii Mtwaran läänin alueella Tansaniassa. Järjestön päämääränä on tehdä liikunnan avulla koulunkäynti niin mielenkiintoiseksi että yksikään lapsi ei jätä koulunkäyntivelvollisuuttaan täyttämättä. SDA:n toiminnanjohtajana on nelikymppinen tansanialainen nuoriso-ohjaaja Chigogolo Mohamedi. Hänellä on oikeana kätenään samanikäinen Ludger Limu joka on koulutukseltaan ala-asteen opettaja.
Mtwaran läänissä, kaakkois-Tansaniassa, SDA tukee yli 600 peruskoulua. SDA edistää peruskoulujen oppilaiden liikuntamahdollisuuksia mm. kurssittamalla ala-asteen opettajia, järjestämällä liikuntatunteja ja liikuntaturnauksia paikallisissa kouluissa sekä kunnostamalla urheilukenttiä.
Vapaaehtoisina työskentelevät suomalaiset osallistuvat järjestön toimintaan toimimalla liikunnan ohjaajina paikallisissa kouluissa tai apuna kenttien kunnostuksessa. He järjestävät myös eri liikuntalajien turnauksia ja ovat opettaneet paikallisia nuoria mm. pelaamaan sählyä ja toimimaan nuoriso-ohjaajina.
Vapaaehtoiset suunnittelevat ja toteuttavat SDA:n kanssa myös erilaisia liikunnallisia tempauksia yhteistyössä paikallisten liikuntajärjestöjen, viranomaisten ja opettajien kanssa.
Mtwara sijaitsee trooppisella rantavyöhykkeellä ja lämpötila on ympäri vuoden runsaasti plussalla. Keskilämpötila elo-helmikuussa on päivällä noin 30 astetta ja yölläkin lähellä 25 astetta. Sadekaudella ja sen jälkeisenä ”talviaikana” lämpötilat putoavat 5-8 astetta.
Mtwaran toimisto on hyvin varusteltu laajakaistoineen ja tietokoneineen. Mtwaraan pääsee päivittäin bussilla ja myös lentokoneella kuusi kertaa viikossa.
Vapaaehtoinen asuu paikallisessa perheessä joko sisämaan Singidassa tai meren rannalla sijaitsevassa Mtwarassa. Perheet veloittavat 80 euroa kuukaudessa joka sisältää täyden ylläpidon (oman huoneen, kolme ruokaa päivässä sekä pyykkäyksen). Majoitus on hyvää paikallista keskitasoa.
Työrupeama kestää 3-12 kk, lähtöpäivän voi valita itse. Vapaa-ajan safarin suunnittelussa auttavat SDA ja LiiKe.
Mtwarassa pärjää englannilla, mutta itsenäiseen työhön tarvitaan myös suahilin kieltä. SDA auttaa vapaaehtoisia kielen opiskelussa.
Liikunta näyttelee suurta osaa elämässä Mtwarassa. Nuoriso on aktiviista ja liikkuu paljon. He pelaavat jalkapalloa omilla räsypalloillaan ja liikkuvat jalan miltei kaikkialle. Vapaaehtoiset järjestävät eilaista liikuntatoimintaa Mtwarassa kuten lentopalloa, käsipalloa, liikuntaleikkejä ja musiikkileikkejä. Lähes joka ilta pelataan myös sählyä jonka SDA on aloittanut useita vuosia sitten.
Mtwaran jalkapallojoukkue karsiutui liigasta v. 2008 mutta pari joukkuetta pelaa divarissa. Stadionilla on otteluita silloin tällöin. Lipun hinnat ovat maltilliset.
Mtwarassa asuu useita eurooppalaisia tai pohjois-amerikkalaisia ihmisiä. Heidän kanssaan on lähes yhtä helppo ystävystyä kuin tansanialaisten. Finncompound –asuinalueella on mm. tenniskenttä, squash –halli, pieni punttisali, sauna ja uima-allas. Kaikkia voi käyttää kun kysyy luvan asuinalueen johtajalta.
Mtwarassa on pitkät hiekkarannat ja nousuveden aikaan ne ovat kaikki uimakelpoisia. Snorklaaminen onnistuu myös. Mtwaran lähellä sijaitsevassa Mikindanin pikkukaupungissa on sukellustoimisto ECO2, www.eco2.com. Syvänmeren sukellukseen halajavat voivat ottaa yhteyttä Martin Guardiin ECO2 –toimistossa.
Mtwaran tori on täynnä toimintaa päivisin. Kauppa käy ja hedelmät, vihannekset, mausteet ja muut tuotteet vaihtavat omistajaa. Tori on mitä mielenkiintoisin paikka tutustua paikalliseen kaupankäyntiin. Mtwarassa on muutama pieni marketti joista saa ruokatarvikkeita. Konttikaupat myyvät kaikenlaista tavaraa, myös jossain määrin ruokatarvikkeita. Riisit, perunat jne. kannattaa ostaa torilta.
Hinnat vaihtelevat euron kurssin (28.5.2009 yksi euro oli 1750 Tsh) mukaan. Kilo riisiä on 1000 shillinkiä, perunat 800, ja tomaatit 1000 per kilo. Papaijat 500 Tsh kappale, ananakset 1000 ja appelsiinit 100-200 shillinkiä kappale. Limonadipullo on 500 shillinkiä, litra vettä 800 shillinkiä.
Mtwarasta kulkee päivittäin useita busseja Dar es Salaamiin, Masasiin, Newalaan ja Nachingweaan. ATC ja Precision Air lentävät Mtwaraan ja takaisin kuutena päivänä viikossa. Bussi Darista maksaa noin 25 000 shillinkiä yhteen suuntaan. Menopaluu –lento on 269 000 TSh eli noin 150 euroa. Bussimatka kestää 10-13 tuntia, lento noin tunnin. Tie on hyvässä kunnossa, vain 60 km on huonoa hiekkatietä. Matka sinällään on jo pieni seikkailu...
Yöelämää Mtwarassa on viikonloppuisin. Jengi kerääntyy ensin katsomaan Englannin liigaa baareihin jonka jälkeen mahdollisesti siirtyvät Bandari Clubille tanssahtelemaan paikallisen livemusiikin tahdissa. Nuoremmat kokoontuvat Blantyre –discoon, jossa on enimmäkseen R&B, rap ja bongo flavour –musiikkia. Molemmat paikat ovat betoniaidalla ympäröityjä pihoja joissa on esiintymislava mahdollisille live –bändeille. Sateen sattuessa vain taivas on kattona.
Tästä voit ladata LiiKen vapaaehtoisten kirjoittaman manuaalin - Ohjeita_vapaaehtoisille