Ihmisoikeudet kuuluvat jokaiselle pelkän ihmisyyden takia. Ihmisoikeuksia ei voi riistää keneltäkään pois ja kaikilla pitäisi periaatteessa olla samat oikeudet kaikkialla maailmassa. Ihmisoikeuksilla tarkoitetaan lähinnä niitä oikeuksia, jotka on turvattu kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa. Ihmisoikeussopimukset ovat valtioiden välisiä oikeudellisesti velvoittavia sopimuksia. Niissä sopimusvaltiot sitoutuvat turvaamaan tietyt oikeudet omille kansalaisilleen ja myös muille alueellaan oleville ihmisille.
Yleensä ihmisoikeuksien lähtökohtana on pidetty ihmisen moraalista luonnetta. Monet oikeudet, kuten ihmisarvon mukainen oikeudenkäynti tai oikeus osallistua maansa hallintoon, liittyvät läheisesti sosiaaliseen ympäristöön, ja ilman tätä yhteyttä ihmisoikeuksissa ei olisi mitään järkeä. Ihmisoikeuksia ei siis voi erottaa sosiaalisesta tai poliittisesta ympäristöstä. Ihmisoikeuksien ominaisuuksia ovat universaalisuus, luovuttamattomuus ja perustavanlaatuisuus. Jotta oikeudet voisivat toteutua, niiden kääntöpuolena on valtion velvollisuus kunnioittaa yksilön ihmisoikeuksia sekä turvata ja täyttää yksilön oikeudet.